Ajankohtaista
Marjojen syömisestä hyötyä tyypin 2 diabeteksen hallintaan
Itä-Suomen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan marjat voivat tasoittaa sokerin aiheuttamaan verensokerin nopeaa nousua ja laskua. Suurten verensokerin vaihteluiden tiedetään olevan terveydelle haitallisia ja ne voivat altistaa tyypin 2 diabetekselle.
Erikoistutkija, dosentti Riitta Törrönen Itä-Suomen yliopiston Elintarvikkeiden terveysvaikutusten tutkimuskeskuksesta kertoo, että tutkimuksessa käytettiin mustikkaa, mustaherukkaa, karpaloa ja mansikkaa.
- Runsaasti polyfenoleja sisältävät marjat voivat tasoittaa sakkaroosin aiheuttamaa glykeemista vastetta. Koska tulos on vasta ensimmäinen havainto tästä aiheesta, tarvitaan lisätutkimuksia sen varmentamiseksi. Haluamme myös selvittää, mitkä marjat olisivat tässä suhteessa tehokkaimpia, Törrönen sanoo.
Glykeeminen vaste kuvaa hiilihydraattien imeytymisnopeutta sekä vaikutusta verensokeriin ja insuliinineritykseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa oli saatu viitteitä siitä, että marjojen sisältämät polyfenolit saattavat hidastaa hiilihydraattien sulamista ja glukoosin imeytymistä.
Lähde: Ruokatieto
Pyörän satulaan kypäräkaupan ja apteekin kautta
Liikenteessä on viime vuosina kuollut keskimäärin 32 ja loukkaantunut yli 1000 pyöräilijää vuodessa. Liki 90 prosenttia loukkaantumisista tapahtuu taajamissa.
Tutkimusten mukaan pyöräilykypärän käyttö vähentää kuolemanriskiä 73 prosentilla ja aivovammariskiä lähes 90 prosentilla.
Aikuisten päävammat syntyvät useimmiten tiehen iskeytymisestä. Lapset puolestaan loukkaantuvat herkimmin kolaroidessaan auton kanssa. Päätä yleisimmin vammoja syntyy raajoihin, mutta tällöin selviydytään vähäisemmillä kivuilla.
Valtaosa turmista on yksittäisiä kaatumisia ja niiden paikkaamiseen riittää yleensä terveyskeskuskäynti. Tilastojen mukaan kaikista kaatumisista vakavia on 10 prosenttia.
Kun olet hankkimassa kypärää, katso että siitä löytyy eurooppalaiset standardit täyttävä EN 1078 hyväksymismerkintä. Lisäksi on syytä muistaa, ettei lasten hyväksytty pyöräilykypärä ole missään nimessä tarkoitettu leikkipaikoille, joilla kypärään vaaditaan ns. hätäaukeamismekanismi.
Liikennesääntöjen tunteminen ja varovaisuus ovat pyöräilijöille vähintään yhtä tärkeitä suojelijoita kuin kypärä.
Ennen pitempää pyöräretkeä kannattaa poiketa apteekissa ja ottaa matkaan laastaria ja desinfiointiainetta, jotka ovat oivallinen apu pikku naarmujen ja lievempien asfaltti-ihottumien hoitoon.
Lähde: Liikenneturva
D-vitamiinin puute voi oireilla kipuna
D-vitamiinin puutteesta ja sen vaikutuksesta terveyteen tulee jatkuvasti uutta tutkimustietoa. Manchesterin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että pitkäaikaiset kivut ja D-vitamiinin niukkuus voivat olla tekemisissä toistensa kanssa. Eli kipupotilaiden olisi hyvä tarkistaa D-vitamiinitasonsa riittävyys.
Kroonisia kipuja potevien veren D-vitamiinipitoisuus oli 50 % todennäköisemmin alhainen kuin kivuttomien. Myös lyhytkestoisemmat kiputilat liittyivät D-vitamiinin vähyyteen, mutta heikommin.
Luvut muuttuivat pienemmiksi, kun analyysissa huomioitiin osallistujien fyysinen aktiivisuus, tupakointi, alkoholin käyttö sekä mahdollinen lihavuus ja masennus. Näistä tekijöistä huolimatta D-vitamiinin vähyys oli kipupotilailla n. viidenneksen yleisempää.
Nyt saadut tulokset eivät paljasta mistä kipujen ja D-vitamiinin vähyyden yhteys johtuu tai edes kumpi aiheuttaa kumman. Sen selvittäminen on mahdollista laajemmassa seurantatutkimuksessa.
Tutkimus julkaistiin Annals of the Rheumatic Diseases -lehdessä, ja siihen osallistui 3 100 keskimäärin 60-vuotiasta miestä. Noin joka yhdestoista mies oli kipuillut vähintään kolmen kuukauden ajan. Tätä lyhyempiä kipujaksoja oli joka toisella.
Lähde: Uutispalvelu Duodecim


